-
Valintojen vuodet
Se aika, kun emme matkustelleet. Viimeinen vuosi ja oikeastaan kaikki sitä edeltävät kaksikymmentä ovat kulkeneet niin äkkiä, huomaamatta ja rytinällä, että on vaikea edes hahmottaa tätä aikaa. Muisti ei pysy perässä siinä, mitä tapahtui viime vuonna ja mitä viisi vuotta sitten, vaikka viime talven kolme kuukautta Pattayalla ovatkin painuneet mieleen, hyvällä tavalla. 2005-vuoden syksyllä aloitimme projektin, jonka edessä olimme innostuneita, väsymättömiä ja varmaan näin jälkikäteen ajateltuna aivan liian vähäjärkisiä. Ostimme maapaikan ja vanhan 1940-luvulla rakennetun rintamamiestalon. Talossa oli sähköt (hienoa), puilla sekä sähköllä toimiva keskuslämmitys ja jopa juokseva vesi, mutta ei suihkua. Lämmitys toimi puilla niin kauan, kun kattilaan jaksoi kalikoita syöttää. Talvisen yön aikana lämpötilat siis tippuivat, vähän huoneesta…
-
Koh Tao – Shit happens
Saari on muuttunut viime vuosien aikana, sanoi sukelluskeskuksen työntekijä. Eikä ollenkaan parempaan suuntaan, liikaa ihmisiä. Niin on, samaa mieltä olen. Tällä hetkellä on vaikeaa löytää yhtään vapaata majapaikkaa ja vaikka mekin osasimme jopa vältellä tuota full moon party-aikaa ja olemme jo poistuneet toiseen kohteeseen ennen tätä hullua menoa, silti tuntuu, että joka paikka pursuaa ihmisiä. Olimme siinä mielessä ajan hermolla, että omat majoitukset varasimme jo heinäkuussa. Nuoriolaiset tuolla huutelee, että jos olisi edes joku nurkka, mihin rinkkansa heittää ja päänsä kallistaa muutamaksi tunniksi aamuyöllä. Vaan ei löydy. Eli jos nyt jotakin hyvää pitää hakea pari päivää kestäneestä, kämpillä vietetystä detox-kuurista, niin hyvä, että sattui tähän saumaan. Tarkistin googlesta, että oikeasti…
-
Koh Phanganilla
Same same, but different! Aina on eka kerta jollekin ja nyt on meidän eka kerta Koh Phanganilla, saarella Samuin ja Koh Taon välimaastossa, pikakatamaraanilla semmoiset kolmekymmentä minuuttia merimatkaa Samuilta Phanganin lauttarantaan. Satamasta lauttayhtiöltä ostetulla shuttlebus-kyydillä hotellille, mikä osoittautuikin varsin viisaaksi valinnaksi. Saimme nimittäin vihiä, että saarella toimii varsinainen taksimafia, joka veloittaa kaikenlaisista siirtymistä kohtuuttomia hintoja. Shuttlebus kustansi 200 bht/hlö, noin 13 kilometrin matkalta. Ihan kohtuullista siis. Matkalla kirjaimellisesti lähes törmäsimme Phanganin turismiin, kun isommat ja pienemmät mopot, skootterit, moottoripyörät ja mitä ikinä voikaan maa päällään kantaa, moottoroidut vehkeet hurjastelivat pitkin mutkaisia, kapeita vuoristoteitä. Siinä mentiin kaasu pohjassa, päässä rastat ja jointillinen kukkaa, kuolemattomina, villeinä ja vapaina. Hei once in the…
-
Sateinen Samui
Ensimmäistä kertaa Koh Samuilla. Tämä on ollut haaveissa jo pitkään ja jo viime talven Pattayan reissulla yritin suunnitella sopivaa väliä saarella vierailuun. Sillä kertaa jäi kuitenkin vielä tekemättä. Ensimmäisen puraisun Samuin saaresta saimme lentokentällä. Kenttä itsessään on kokemisen arvoinen paikka. Ei mitään kolkkoa, suurta odotushallia, vaan pieni, vehreä, istutuksia ja kukkia täynnä oleva, viihtyisä rakennus. Koneisiin nousua ei tarvitse odotella tylsillä muovituoleilla kylmässä aulassa, vaan niiden lähtökiihdytyksiä ja laskeutumista voi seurata ulkoa, kaiken vehreyden keskellä. Tervetuliaisina saimme vielä nauttia illan viimeisistä mailleen painuvista purppuranpunaisista auringonsäteistä. Ei huonompi ensitunnelma ollenkaan. Taksimatkalla hotellille aloin kuitenkin hieman pohtimaan kohdevalintaamme Khao Lak´in rauhan jälkeen. Näkymä oli kovin lähellä Phuketin saarta, joka ei minua enää…
-
Ihan niinku kottiinsa tulis
Täällä taas, hymyjen maassa Matkaa sai tehdä, ensin junalla Itä-Suomen perukoilta Helsinki Vantaalle ja tämän jälkeen lentokoneessa vajaat kaksitoista tuntia. Mutta perillä odotti palkinto. Lentokentällä maahantulomuodollisuuksien jälkeen (jotka sujuivat sutjakasti pitkistä jonoista huolimatta), oli heti sama, tuttu tunne. Toisessa kotona ollaan. Tämä puoli Thaimaata on ehdottomasti enemmän se minun juttu. Vehreys, palmut, viidakko, ilma, joka ei ole saasteiden kyllästämää ja helppoa hengittää. Monien vihaaman Asian Koel-linnun (tuttavallisemmin variskäen) luikautukset. Minulle se kertoo, että oikeassa paikassa ollaan, monet eivät arvosta, kun tämä kaveri alkaa viheltelemään monesti silloin kukon kiekaisun aikaan. Tämä kaikki vastassa heti, kun Phuketin kentältä ulos astui. Meillä jatkui matka vielä parin tunnin ajan Khao Lak`iin, minne jo kaipasinkin…
-
ChatGBT botti
Osallistuin äskettäin koulutukseen, johon kuului tekoälyyn tutustuminen. ”Opit luomaan oman chatGBT- botin” (kahdessa tunnissa!!) luvattiin. Naurahdin mielessäni, saattepa nähdä. En muuten varmasti opi. En ole koskaan ollut suuremmalti kiinnostunut tietotekniikasta, eikä sen opettelu ole ollut minulle helppoa. Niin siinä kuitenkin pääsi tapahtumaan, että koulutuksen jälkeen minulla oli chat gbt:n sovellus ja omat botit. Botit ovat ikään kuin työntekijöitä, kouluttaja kertoi. Niille annetaan tehtävät ja ne voi kutsua hommiin aina tarvittaessa. Ne kuulemma kannattaa myös nimetä, jotta muistaisi itse paremmin, minkälainen työ kuuluu kenellekin. Alkuun olin vaikuttunut työntekijöideni älykkyydestä ja motivaatiosta! He ovat aina valmiina, puhuttelevat minua kohteliaasti ja innostaen ja keksivät varsin nopeasti ratkaisuja kaikenlaisiin ongelmiin. Jostakin syystä keskustelut heidän…
-
Elokuu ja luopumisen tuska
Elokuun ensimmäinen on vielä ihan hyvä, toinen ja kolmaskin, mutta siitä viikko eteen päin ja se alkaa. Pieni, kalvava ahdistus. Taas yhden ajanjakson loppuminen sen tekee. Elokuussa luovutaan kesästä, pikku hiljaa. Kyllä se on vielä kesäkuukausi, sanotaan. Samaa väitetään toukokuusta, jolloin tänä(-kin) vuonna taivaalta tuli rännän tapaista, vaikka tätä kesäkuukautta oli menty jo hyvä tovi. Elokuussa harvoin sataa räntää, edes Suomessa, mutta kyllä siinä vahva syksyn tuoksu alkaa jo olla. Kaikki on jotenkin ylikypsää, raskasta ja riippuvaa, liian tumman vihreää. Väsynyt aurinko paistaa alhaalla roikkuen, oranssina. Siitä puuttuu kirkas ja kuulas valo, eikä mene kauaa, kun kahdeksalta illalla on jo hämärää. Kesän ja lämmön rakastajalle ohuesti ahdistavaa aikaa siis. Vuosi…
-
Ei tämä mikkään Thaimaa ole
Tänä vuonna olimme niin onnekkaita (tai sekopäisiä), että saimme järjestymään myös pikku kevätlomasen. Tai mies pisti järjestymään, koska sukeltaminen on nyt vienyt niin mennessään, että piti päästä välimerellisille vesille. Minua nyt ei varsinaisesti tarvinnut houkutella. Lentojen ja hotellien etsiminen ja varaaminen on koukuttava harrastus. Täällä sitä nyt sitten köllötellään, Kyproksen auringon alla. Säästä sen verran, että se vaihtelee kuin teinin mieli, eikä mihinkään kannata luottaa. Foreca lupaa reilua kahtakymmentä ja täyttä aurinkoa, norjalainen ennustaa matalampia asteita ja epävakaista. Kumpikin on osaltaan mennyt pieleen. Ensimmäinen päivämme tällä reissulla oli niin tuulinen, että meinasi melkein ärsyttää. Auringon pilkahtaessa lämmin, mutta heti kun tuli pilviä, kylmä. Tänään tutustuin kyproslaiseen vieraanvaraisuuteen. Aamulla uhmasin uhkaavasti…
-
Who let the Dog’s out
Meillä on koira nimeltä Ruuti. Ruuti on jo aikuinen koiran ikämittarilla, mutta käytökseltään vaihtelevan pentumainen. Ikää Ruutille tuli muutama päivä sitten tasan viisi vuotta, kohtasimme siis Ruutin ja kummallisen viruksen nimeltään korona samana keväänä. Kuten moni muukin noina aikoina koiran hankkinut. Ruuti on ostettu tori.fi:stä. Ruuti on husferi, eli husky-seeferi-ripaus labradoria-rotuinen. Kaikki ennusmerkit siis ovat viitanneet siihen, että Ruutista ei tulisi pysyvä perheenjäsen. Jos isännältä kysytään, merkit viittaavat siihen edelleen. Ruuti juhli syntymäpäiviään jokunen päivä sitten, pääsiäispyhien aikaan. Päivän kulku oli hyvin tavanomainen, aamupissit, koiran unta sohvalla, omalla pedillä ja portaiden alla. Päiväkävely ja taas vähän unta. Illan tullen Ruuti kuitenkin päätti pistää synttäribileet pystyyn, tarkalleen ottaen noin kello kaksikymmentä…
-
Onko elämää Thaimaan jälkeen?
On. Erilaista, kuin kolmen viime kuukauden aikana, mutta elämää. Ensikosketuksen suomalaiseen palvelukulttuuriin saimme lentokenttäbussissa. Väsyneinä kahdentoistatunnin lennon jälkeen, Suomen aikaa noin puoli kaksitoista yöllä, Thaimaan aikaa noin puoli viisi yöllä, matkasimme lentokenttähotellille muutaman tunnin unille, ennen kotiin siirtymistä. Yritimme taiteilla kaikkien matkalaukkujemme kanssa kurvit suoriksi painavan bussikuskin kyydissä. Tässä rytäkässä nuorisolainen epähuomiossa nojasi stop-nappulaan yrittäessään pysytellä pystyssä, pidellen samalla kahta laukkuaan. Bussin mikkiin karjahdettiin ”STOP SITTING ON THE BUTTON!!”. Lopuksi ei kuulunut ”khrap”, eikä aluksi ”madame”. Aamun ensivilkaisu hotellihuoneen ikkunasta kertoi, että kyllä, Suomessa ollaan. Maisemassa oli vantaalainen ja kaurismäkeläinen vivahde. Kotiin oli myös mukava tulla. Perillä odotti lämmin torppa, aviomies ja koira, molemmat silminnähden ilahtuneina, mutta jälkimmäinen myöskin hieman…
